OAJ:n valtuusto koolla Helsingissä

17.08.2020

OAJ:n valtuuston kevätkokous siirrettiin koronaviruspandemian vuoksi pidettäväksi elokuun puolivälissä. Järjestön sääntöjen mukaan valtuuston kokousta ei voi pitää etänä.

Avauspuheessaan järjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen pohti lukuvuoden avauksen haasteita poikkeusoloissa. OAJ toivoo, että turvallinen lukuvuoden avaus onnistuu kakille oppijoille. Samoin OAJ vaatii, että viime keväänä syntyneet oppimisvajeet on kartoitettava ja että oppimisen puutteisiin on vastattava. "Kriisistä on päästävä eteenpäin kestävästi."

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Anna Renfors Tampereelta. Varapuheenjohtajat ovat molemmat lappilaisia: 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Ulla Kangasniemi Rovaniemeltä ja 2. varapuheenjohtajaksi Kari Filpus Kemistä.

Hallitukseen valittiin yksi lappilainen opettaja: hän on varhaiskasvatuksen opettaja Tanja Rantala Rovaniemeltä.

Valtuusto päätti perustaa OAJ:n Työhyvinvointirahaston, jonka tarkoitus on edistää jäsenten työhyvinvointia. Valtuusto päätti myös hyväksyä OAJ:n uuden strategian.

Valtiovallan tervehdyksen kokoukseen toi työministeri Tuula Haatainen. Hän piti tärkeänä, että osaamisen polku ei missään vaiheessa katkea. Hän kiitti kaikkia suomalaisia opettajia lasten ja nuorten hyväksi poikkeusoloissakin tehdystä työstä. "Te kannatte vastuunne esimerkillisesti", Haatainen sanoi.

Haatainen.jpg

Haatainen huomioi puheenvuorossaa opettajien pedagogisen vapauden merkityksen. "Järjestelmä on kannustanut ammattitaitoon ja pitää sitä yllä", Haatainen totesi. Hän piti merkittävänä sitä, että opetus ei katkennut koronasta huolimatta. Haataisen mukaan julkisten palveluiden toimivuus mahdollisti yhteiskunnan rattaiden pyörimisen. 

Haatainen kertoi, että kaikkien kansalaisten digitaitojen kehittäminen on olennaista. Yhtä lailla tarvitaan luku-, kirjoitus- ja matemaattisia taitoja. "Sivistys, osaaminen ja osallisuus kulkevat käsi kädessä. Jatkuvan oppimisen ja osaamisen merkitys korostuu."


teksti ja kuva: Jaakko Sarmola

21.08.2020Kooste alueyhdistyksen hallituksen kokouksesta 21.8.2020
17.08.2020OAJ:n valtuusto koolla Helsingissä
19.05.2020Kooste yhdistyksen hallituksen kokouksesta 4/2020
04.05.2020OAJ Lappi: Opettajilla hyvin erilaiset mahdollisuudet työskennellä poikkeusoloissa - paluu lähiopetukseen epäilyttää
22.02.2020Esimiestenkin etuja valvotaan
23.11.2019Yhdistyksen syysseminaari pidettiin Rovaniemellä
05.10.2018OAJ tarjoaa ratkaisuja Suomelle
29.08.2018OAJ:n puheenjohtajan tervehdys lukukauden 2018-2019 alussa.
17.05.2018Lappilaisia opettajia OAJ:n hallitukseen
16.05.2018OAJ:n valtuuston kokous koolla

Siirry arkistoon »