Valtuuston jäsen: opettajien työturvallisuudesta huolehdittava

Share |

Tiistai 18.1.2022 klo 20:00 - Jaakko Sarmola, OAJ:n valtuuston jäsen


Lukukauden alettua on valitettavasti todettava, että kouluissa on voinut altistua koronalle useammin kuin ennen joulua. Koulut ja opettajat tekevät parhaansa, jotta tartunnoilta kouluissa vältyttäisiin, mutta täysin niitä ei voida koulupäivän aikana estää.

Samalla on muistettava, että koulut ovat aikuisten työpaikkoja. Työturvallisuuslain mukaan työnantaja vastaa työpaikkojen turvallisuudesta. Näyttää siltä, että monikaan opetuksen järjestäjä ei vielä ole tehnyt parastaan työturvallisuuden varmistamiseksi.

Kouluissa työskentelevien aikuisten nopeutettu koronarokottaminen on tärkeä keino tilanteen parantamiseksi. Valitettavasti useimmat lappilaiset kunnat eivät ole olleet siihen valmiita. Onneksi muitakin keinoja on käytettävissä.

Pidän tärkeänä, että opetuksen järjestäjät ryhtyvät pikimmiten tarjoamaan koulujen henkilökunnalle FFP2-tason hengityssuojaimia. Ne voivat estää tartuntoja paremmin kuin esimerkiksi kirurgiset maskit. Ne antavat käyttäjilleen suojaa esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa oppilaat eivät osaa tai halua käyttää omaa maskiaan oikein. Tämän ei pitäisi olla edes kustannuskysymys, sillä yhtä hengityssuojainta voi tyypillisesti käyttää koko työpäivän ajan. Kirurgisia maskeja puolestaan kuluu päivässä useita.

Kouluissa altistuminen voi tapahtua koska tahansa, ja kotitestien tekeminen on joissakin tilanteissa toimiva keino ehkäistä tartuntoja. Työntekijöitä ei kuitenkaan voi velvoittaa ostamaan itse omat kotitestinsä, sillä siitä kertyisi heille kohtuuton kustannus. Kannustankin opetuksen järjestäjiä toimittamaan kotitestejä koulujen henkilökunnalle.

On hyvä, että Lapin sairaanhoitopiiri on kouluttanut lisää tartunnanjäljittäjiä. Tämä antaa toivoa siitä, että kouluissa ei tarvitse tehdä jäljittäjien työtä. Rehtorien pitää voida keskittyä omiin virkatehtäviinsä, ja heidän pitää pystyä hoitamaan ensisijaisesti koulun normaaliin johtamiseen liittyvät tehtävät. Kun rehtorit jaksavat omissa tehtävissään, siitä hyötyy koko kouluyhteisö.

Me opettajat emme voi valita työmme tekemisen paikkaa, ja siksi koulujen työturvallisuus on varmistettava kaikin keinoin. Näin voimme jatkaa työtämme lappilaisten lasten ja nuorten parhaaksi.


Kommentit

23.1.2022 17:24  Rauno

Todella hyvä kirjoitus - ja ottaa kantaa asioihin niin kuin pitää. Esikuvallista toimintaa!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini