Tekeekö OAJ oikeita asioita?

Share |

Sunnuntai 20.10.2019 klo 14:34 - Jaakko Sarmola, OAJ:n hallituksen jäsen


Tämän syksyn aikana OAJ:n jäsenillä oli tavallistakin parempi tilaisuus kertoa suorimmalla mahdollisella tavalla, miten yhteisen järjestömme toimintaa on tarpeen kehittää. Eri puolilla maata järjestettiin mahdollisimman matalan kynnyksen jäseniltoja, joissa jokainen pystyi kertomaan OAJ:n edustajille, millaisia asioita tulevissa sopimusneuvotteluissa pitäisi tavoitella ja mihin suuntaan järjestön omaa toimintaa tulisi kehittää. Kiitos kaikille hienoista ideoista ja hyvistä keskusteluista!

Vaikka nämä jäsenillat ja OAJ on the road -kierros onkin tältä vuodelta pidetty, ei OAJ:n toiminnan kehittämisen pidä loppua tähän. Mielestäni meidän tulee jatkuvasti arvioida sitä, teemmekö yhdessä oikeita asioita meidän kaikkien opettajien puolesta. Tärkeää on pohtia sitä, käyttääkö järjestö aktiivijäsentensä ja työntekijöidensä energian ja ajan oikeisiin tarkoituksiin. Järjestämmekö sellaista toimintaa, joita jäsenet haluavat? Olemmeko mukana niissä pöydissä, joissa meidän kuuluu olla? Onko toiminnallamme opettajien työhön sellaisia vaikutuksia, joita tarvitsemme? Eli lopulta: toimimmeko oikein? Ja vielä: näkyykö toimintamme jälki?

Toivon, että kaikki me yhteisen järjestömme jäsenet ideoimme toimintaamme yhdessä. Yhtä hyvin paikallista, alueellista kuin valtakunnallistakin toimintaa. Ideointi voi tapahtua ihan vaikka työpaikan kahvipöydän äärellä. Yhteysopettajan kautta lähtevä idea, pienikin, voi synnyttää jotakin suurta.

Tärkeintä on, että OAJ toimii siten, että kaikki jäsenet kokevat toiminnan omakseen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini