Uuden edessä

Share |

Torstai 7.6.2012 klo 20:38 - Jaakko Sarmola, OAJ:n hallituksen jäsen


Kaksivuotiskauteni OAJ:n hallituksessa alkoi toukokuun puolivälissä, heti kesävaltuuston jälkeen. Alku on ollut kaksijakoinen: toisaalta orientoituminen on ollut rauhallista, toisaalta tähänastiset kokoukset ovat olleet vilkkaita ja hyvin asiapitoisia. Onneksi olen saanut hyvää selustatukea edeltäjältäni - kiitokset Kaarinalle.

Uusi hallitus on saanut suorastaan syliinsä edellisen hallituksen aloittaman OAJ:n verkkouudistuksen. Alun perinhän uudistuksen piti näkyä mm. uusina nettisivuina jo viime syksynä, mutta tällä tietoa pahasti viivästyvä uudistus näkyy jäsenille aikaisintaan tämän vuoden lopulla. Syynä tähän ovat lähinnä tekniset toimitusvaikeudet, mutta lopulta on lupa odottaa hyvää.

Hallituksen jäsenyyden lisäksi toimin OAJ:n viestintätyöryhmässä. Viestintätyöryhmä korvaa entisen Opettaja-lehden toimitusneuvoston, ja sen on määrä pohtia järjestömme viestintää hyvinkin kokonaisvaltaisesti. Otan kiitollisena vastaan jäsentemme ajatuksia siitä, millaisten kanavien kautta ja minkätyyppisiä OAJ:n viestejä halutaan ottaa vastaan.

Nyt on kuitenkin lupa nauttia kesästä. Nautinnollista lomaa itse kullekin, kun sen aika on!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini